sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tunnustus



Suuri kiitos Tuulikellolle ja NopsuPopsulle tästä tunnustuksesta <3 Olen hyvin iloinen! :)

Tarkoituksena on siis tunnustaa seitsemän asiaa itsestään ja laittaa haaste eteenpäin. 

1.  Valitsen vaatekaapista miltein aina samoja vaatteita vaikka minulla on useita ihania vaatteita mistä valita. Hypistelen vaatteita vaatehuoneessa mutta minusta tuntuu etten raaski edes käyttää ihanimpia ettei ne kulu. Typerää ja mitä haaskausta! :) Ehkä tästä lähtien valitsen päälleni jotain sellaista mitä en ole aikoihin pitänyt.

2. Olen todella huono sanomaan "Ei". Jahkailen ja jahkailen...Minun pitäisi opetella sanomaan "ei" eikä antaa ympäri pyöreitä vastauksia.

3. Laitan joka kuukausi rahaa säästöön tulevaa Japanin matkaa varten. Päätimme jo aiemmin mieheni kanssa että haluamme Japaniin häämatkalle ja se on vielä tekemättä. Keräämme rahaa säästöön sitä varten ja odottelemme että lapset vähän kasvaa jotta voisimme lähteä reissuun.

4. Haaveilen omakotitalosta (tai siis me haaveilemme;). Saatan ostaa tavaroita esimerkiksi kirppiksiltä "jemmaan odottamaan" tulevaa taloa varten. Ja se jemma on kasvanut jonkin verran nyt muutaman vuoden aikana. :D

5. Jotta voileipä maistuu hyvälle tulee leivänpäällisten tulla seuraavassa järjestyksessä: juusto, leikkele ja kurkkua/tomaattia. :) Jos juusto ja leikkele on käänteisessä järjestyksessä vaihdan niiden paikkaa ennen leivän syöntiä.

6. Tykkään kovasti valkosipulista. En tosin nykyisin kovin usein viitsi sitä syödä kun pelkään että haisen kovasti valkosipulille, mutta pienempänä pilkoin tuoreita valkosipulinkynsiä ruisleivän päälle ja nautiskelin leivät hyvällä ruokahalulla. :)

7. Kerään (mieheni kanssa) kauhuelokuvia. Meillä lienee niitä olvan tällä hetkellä vajaa 200 kauhuelokuvaa, joista osaa ei olla ehitty ees katsoa.


Seuraan niin monia ihania blogeja että hankalaa valita keille tämän eteenpäin jakaisin mutta valitsin tällä kertaa nämä Elisa, *marjuska* ja Haau.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti